Juuretar

Intuition ohjaamana

Olen Heini. Metsän lapsi, sydänpolun kulkija. Ammennan voimaa ja inspiraatiota luonnosta. Luon hetkiksi, runoiksi ja tarinoiksi sen, mitä viisas luonto haluaa kauttani tähän maailmaan sanoiksi tuoda. Rakastan elämää kaikissa sen väreissä. Tunnen syvästi, nauran ja itken yhtä lailla. Herkkyys on voimani, joka kuljettaa minua niin valoon kuin varjoihinkin. Elän elämääni intuitiolla luottaen, että jokainen hetki on tarkoituksellista sellaisenaan.

Yritykseni tarinan juuret ulottuvat aikaan, jolloin puhaltelin haavoihini ja opettelin irti päästämistä toden teolla. Kaikki, siis aivan kaikki, vaati uudelleen järjestämisen ja jouduin todella pysähtymään itseni äärelle pohtimaan kuka olen, mikä on tehtäväni tällä pallolla ja millaista elämää tahdon elää. Rakastamani luontoyhteyden vaaliminen, yin jooga, meditaatiot ja kaikenlainen itsen ääreen käpertyminen ja hellittäminen hiljalleen vahvistivat juuriani antaen rohkeutta nostaa katseen tulevaan. Opettelin nauttimaan matkasta tietämättä määränpäätä.

Yhtenä iltana tein aarrekartan, johon kynästäni ilmestyi sana Yintuitiolla. En heti ymmärtänyt miksi, mutta myöhemmin tästä tuli yritykseni nimi. Tuossa sanassa yhdistyvät intuitio, joka on aina ollut vahvasti minun matkaoppaani ja olen kokenut, että sen ääni vahvistuu, kun muistaa vaalia lempeitä Yin-energioita ja luontoyhteyttä. 

Yintuitiolla oli siis tarinan alku, jonka seuraava iso muutos elämässäni sysäsi uuden äärelle. Nimi vaihtui nykyiseen nimeen Juuretar. Nimi linjaa minulle vielä selkeämmin kaiken tässä hetkessä siihen ytimeen, josta ammennan eli luontoon, jossa meidän juuret lepää. Toivon, että voin jakaa kokemuksistani ja oivalluksistani myös muille rohkaisten ihmisiä astumaan omalle polulleen ja tuntemaan oman sisäisen luontonsa pitämällä lempeästi huolta itsestään pysähtyen itsen ääreen.

On vaatinut rohkeutta lähteä tätä matkaa kulkemaan, ottaa askel polulla, jota nyt kutsun sydänpolukseni. Tämä polku tekee minusta askel askeleelta enemmän minut ja tällä polulla toivon kohtaavani myös sinut. <3 

Koulutuspolkuni

Yoga Yinful ohjaaja 2024

EFT-terapeutti 2024

Metsämieli -vetäjä 2023

Meditaatio- ja rentoutusohjaaja 2023

Reiki-hoitaja 2012

The Access Bars 2012

Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan ohjaaja 2014

Sosionomi AMK 2009

Työkokemukseni

Elämästäni n. 15 vuoden ajan olen työskennellyt lastensuojelun sijaishuollossa sekä yrittäjänä ammatillisessa perhekodissa että muissa lastensuojeluyksiköissä ohjaajana. 

Yritysvuodet ovat opettaneet minulle monenlaista ihmisyydestä, yrittäjänä ja työntekijänä toimimisesta, kehittämisestä sekä esihenkilötyöstä. Kokemusta olen kerryttänyt myös muualta sote-alan tehtävistä, kuten työhönvalmentajana toimimisesta. Yhteisöt ja niiden sisäiset dynamiikat ovat tulleet tutuksi monesta eri kulmasta käsin. 

Olen aina pyrkinyt näkemään ja kohtaamaan ihmisen tarinan takaa sekä halunnut olla kanssakulkijana ja valonnäyttäjänä jokaisen omalla ainutlaatuisella polulla. Omassa työhistoriassa kertyneet kokemukseni ovat herättäneet syvän kiinnostuksen yhteisöllisyyteen, tunnetyöskentelyyn, vuorovaikutukseen ja työhyvinvointiin. Olen aina ollut idearikas innostuja, jonka aivot raksuttaa ratkaisukeskeisesti. Haluan elää merkityksellistä ja omien arvojen mukaista elämää niin työssä kuin työn ulkopuolellakin. 

Olen hyödyntänyt paljon luonto- ja eläinavusteisuutta työssäni nähden lukuisia kertoja, kuinka valtavan merkittäviä positiivisia muutoksia, oivalluksia ja peilauspintaa luonto ja eläimet voivatkaan tarjota meille ihmisille iästä tai elämäntilanteesta huolimatta. Luonto ja eläimet ovat olleet myös minulle itselleni aina keskeinen hyvinvointitekijä esim. työelämän kuormituksesta palautumiseen.